Tiibetiläisen äänimaljahoidon ja sointukylvyn fysiologisia vaikutuksia
Fysiologisella tasolla äänihoidon vaikutukset liittyvät kehon normaalin toiminnan palauttamiseen ja kehon epätasapainotilojen korjaamiseen. Äänet vaikuttavat meihin suoraan aivojemme limbisen järjestelmän kautta. Äänimaljojen tuottama ääni sisältää paljon ylä-ääniä, eli äänet ovat harmonisia. Myös luonnon omissa äänissä (puron solina, lehtien rahina tuulessa ja tuulen humina) on paljon harmonisia ääniä. Äänimaljahoidon aikana on tutkimuksissa havaittu verenpaineen ja pulssitason laskua, aivosähkökäyrässä esiintuu enemmän alfa-, theta ja delta-aaltoja (rentoutuminen), oksitosiinin, endorfiinin, sekä serotoniinin erittyminen lisääntyy, lihakset ja hermosto rentoutuvat (EMG-tutkimuksissa). Rentoutumisen myötä myös stressihormonien tasoissa tapahtuu muutoksia (mm. adrenaliini ja kortisoli).
Äänimaljahoito ja sointukylpy ovat kokonaisvaltaisia rentouttavia hoitomuotoja. Rentouttava vaikutus johtuu mm. siitä, että harmoniset äänet aktivoivat parasympaattista hermostoa, joka saa kehon "taistele tai pakene" -reaktiot laantumaan. Jos kehossa on kireyttä, auttaa äänimaljojen hoitava ääni lihaksia rentoutumaan jolloin myös hengitys kulkee vapaammin. Stressaantuneen ihmisen keho on jatkuvassa ylivireystilassa. Stressihormonit jylläävät, uni ei tule, mieli on levoton, lihakset kiristävät, sekä vatsa vaivaa ja ruuansulatus toimii huonosti. Keho on jatkuvassa taisteluvalmiudessa, emmekä pääse rentoutuneeseen tilaan työpäivän taukoina, tai edes kotona työpäivän jälkeen. Siksi on tärkeää antaa itselleen tilaa pysähtyä ja rauhoittua. Äänimaljojen hoitava ääni on tässä avuksi.
Äänimaljahoito ja sointukylpy ovat kehomielihoitoa, eli ne hoitavat kokonaisvaltaisesti sekä kehoa että mieltä. Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, voi fyysisten vaivojen taustalla olla psyykkistä sietokykyä koettelevat tunteet ja asiat, ”keho kertoo sen, mitä mieli ei pysty sanoittamaan”. Rauhoittavat ja rentouttavat äänet luovat turvallisen tilan, jossa käsitellä itselleen vaikeitakin asioita. Maljojen aiheuttama värähtely antaa keholle mahdollisuuden päästää irti ja antaa tunteen tulla tietoisuuteemme. Äänimaljahoidossa ja sointukylvyssä voidaan kehomeditaation kautta herätellä kehoon jumiin jääneitä tunteita ja antaa kehomuistin aktivoitua.
Tiibetiläinen äänimaljahoito on hoitopäydällä tehtävä syvärentoutusmenetelmä, jonka vaikutus perustuu resonanssiin eli myötävärähtelyyn ja ääniaaltoihin. Se hoitaa lempeästi sekä kehoa, mieltä että sielua. Äänimaljahoito saa kehon solut värähtelemään ja äänivärähtelyt saavuttavat alueet minne hoitajan sormet eivät yllä. Hoitaja asettaa maljoja kehon päälle ja napauttaa, sekä soittaa niitä iskimellä, jolloin ääni resonoi kehossa ja etenee kehon nesteissä. Ihmisen kehossa on vettä 45-75%, riippuen ihmisen iästä ja kehon rasvan määrästä.
Äänimaljahieronnan tarkoituksena on saada myös aivoaallot laskemaan ja nousemaan toiminnalliselta beta-tasolta takaisin alfa-tasolle, eli unen ja valvetilan rajamaastoon. Äänimaljahoidon aikana saatat hetkellisesti vaipua unen ja valvetilan rajamaastoon, tai jopa nukahtaa. Vaikka et täysin uneen vaipuisikaan, voi 45 minuutin äänimaljahoito vastata vaikutukseltaan jopa kolmen tunnin unta.
Tiibetiläiset soivat kulhot on valmistettu käsin takomalla Pohjois-Intiassa ja Nepalissa. Siksi jokainen kulho on yksilöllinen niin painoltaan, ääneltään kuin kulhon paksuudelta. Kulhot sisältävät kaikkiaan kahdeksaa eri metallia.
Ihmiset ovat kokeneet saavansa äänihoidosta seuraavanlaisia vaikutuksia:
-rentoutumisen myötä verenpaineen lasku
-hengityksen syveneminen
-stressihormonitason laskeminen
-unenlaadun paraneminen (3 x 2 viikon hoitosarja)
-virkeyden ja energian lisääntyminen
-lepusyke laskee
-lihasjännitysten helpottaminen
-tasapainoisen ja rentoutuneen kehon ja mielen myötä ihmisen voimavarat vahvistuvat ja mm. keskittymiskyky, oppiminen ja luovuus paranevat
Äänimaljahoidon kesto on 45 minuuttia.
Sointukylpy ryhmille
Sointukylvyssä ryhmäläiset voivat maata mukavasti joogamatoilla, tai istua tuoleissa. Sointukylvyssä soitetaan Koshi-kelloja, Tiibetiläisiä äänimaljoja, kristallimaljaa ja gongia, sekä tilanteesta riippuen muita luonnollisia ääniä tuottavia soittimia, kuten sadekeppiä tai rumpua. Sointukylpy on jokaiselle kokijalleen ainutlaatuinen matka omaan sisimpään. Sointukylpyyn voidaan yhdistää ohjattu meditaatiomatka, kehotietoisuutta lisäävä ohjattu rentoutus, eteeriset öljyt ja chakrakivet
Sointukylpy soveltuu esim:
-virkistys- ja työhyvinvointipäiviin
-illanviettoihin, syntymäpäiviin
-ryhmäliikunta- tai joogatunnin loppurentoutukseen
-kokouksiin
-päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille
-ikäihmisten ryhmiin
-omana syvärentoutumistuntina
Sointukylvyn kesto on 45-60 minuuttia.
Sointukylvyn voi tehdä myös ulkona, tai yhdistää muuhun ulkona tehtävään toimintaan (katso Metsämieli).
Äänimaljat on mahdollista yhdistää myös Soundful Yin® -joogaan. Soundful Yin® -joogassa yhdistyvät yinjooga, äänimaljat sekä lempeä, intuitiivinen kosketus. Olen Soundful Yin® Yoga- ohjaaja.
mielenpuu(at)gmail.com